Kanteleen Voiman NordFuel hanke etenee suunnitelmallisesti eteenpäin. NordFuel projektiorganisaatiota vahvistetaan vastaamaan tulevien vuosien kasvavia, hankkeen etenemisen vaatimia ja mahdollistavia resurssitarpeita. Tammikuun alussa 2019 NordFuel -projektin johtajana aloittaa Timo Strengell, jolla on pitkä kokemus biopohjaisista teknologioista sekä vahva ammattiosaaminen hankekehityksestä. Hänellä on myös laaja käytännön kokemus projektien valmistelusta ja käytännön toteutuksesta.

Timo on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja hän on työskennellyt aiemmin pitkään mm. metsäteollisuudessa UPM:n palveluksessa.

”NordFuel-hanketta on viime vuosina kehitetty Kanteleen Voiman nykyisen organisaation voimin huomattavan pitkälle. Nyt hanke on edennyt vaiheeseen, jossa tarvitsemme henkilön johtamaan eri osa-alueita kokopäiväisesti”, Kanteleen Voiman toimitusjohtaja Antti Vilkuna toteaa.

”Olen innoissani aloittaessani mielenkiintoisessa ja merkityksellisessä hankkeessa, näen NordFuel-projektissa valtavan potentiaalin. Se vastaa Suomen uusiutuvan energian tavoitteisiin ja on kunnianhimoinen, edelläkävijähanke sekä Suomessa, että globaalisti”, uusi projektinjohtaja Timo Strengell kertoo.

”Puuraaka-aineesta liikennekäyttöön tarkoitettua toisen sukupolven etanolia ja biokaasua tuottava biojalostamo vastaa myös EU:n puolelta tuleviin tiukentuviin uusiutuvan energian tavoitteisiin. Investoinnin avulla voimme osaltamme mahdollistaa biopolttoaineiden lisääntyvää käyttöä ja vähentää kasvihuonepäästöjä”, sanoo Timo Strengell.

Lisätiedot:
• Timo Strengell, projektijohtaja / NordFuel (1.1.2019 alkaen), Kanteleen Voima Oy, puh. 040 738 4860
• Antti Vilkuna, toimitusjohtaja, Kanteleen Voima Oy, puh. 044 0220 919