Uusiutuvat polttoaineet avain liikenteen päästövähennyksiin
05.10.2022
Bioenergia ry julkisti tänään keskiviikkona suunnittelu- ja konsulttitoimisto AFRY:n laatiman selvityksen uusiutuvien polttoaineiden roolista Suomessa.
Suomen tavoitteena on puolittaa kotimaisen liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä ja muuttaa liikenne täysin fossiilittomaksi vuoteen 2045 mennessä.
Bioenergia ry:n toimeksiannosta toteutetun selvityksen mukaan uusiutuvat polttoaineet ovat tärkein keino vähentää liikenteen päästöjä velvoitteiden mukaisesti nopealla aikataululla. Lisäksi liikennettä pitää sähköistää.
Nykyisen ajoneuvokannan päästöjä voidaan leikata ainoastaan uusiutuvilla polttoaineilla, kuten biopolttoaineilla, biokaasulla ja tulevaisuuden synteettisillä sähköpolttoaineilla. Tulevaisuudessa uusiutuvien polttoaineiden tarve kasvaa myös meri- ja lentoliikenteessä.
NordFuelin Haapavedelle suunnittelema biojalostamo tuottaa valmistuttuaan 65 000 tonnia etanolia ja 150 GWh biokaasua liikennekäyttöön. Tuotantomäärä kaksinkertaistaisi bioetanolin tuotannon Suomessa verrattuna vuoden 2021 tasoon.
NordFuel on osallistunut tänään julkistetun selvityksen rahoittamiseen yhdessä BioEnergon, Gasumin, Nesteen, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n sekä UPM:n kanssa. Työ on toteutettu mainittujen toimijoiden sekä AFRY Management Consultingin asiantuntijoiden yhteistyönä.
Tallenne julkistustilaisuudesta on katsottavissa täällä.
NordFuel valmistelee modernin biojalostamon rakentamista Haapavedelle, Pohjois-Pohjanmaalle.
Biojalostamo tuottaa kotimaisesta sahanpurusta ja metsätalouden sivutuotteista bioetanolia ja biokaasua sekä ligniiniä, jotka korvaavat fossiilisia tuontipolttoaineita.
Tutustu julkistettuun materiaaliin: