NordFuel on valinnut Haapavedelle valmistelemansa biotuotetehtaan teknologiatoimittajaksi suomalaisen Chempolis Oy:n, ja käynnistää samalla rahoituskierroksen. NordFuelin biotuotetehtaassa tullaan valmistamaan sahateollisuuden ja metsätalouden sivuvirroista korkean lisäarvon tuotteita kuten bioetanolia, biokaasua ja ligniiniä. Tuotteilla voidaan pienentää merkittävästi liikenteen päästöjä sekä korvata fossiilipohjaisia raaka-aineita ja kemikaaleja teollisuudessa.

Biotuotetehdasta Haapavedelle valmisteleva NordFuel on valinnut tehtaan teknologiatoimittajaksi Chempoliksen, ja käynnistää samalla rahoituskierroksen. Chempoliksen lisenssi kattaa bioetanolin tuotantoteknologian, joka perustuu biomassojen selektiiviseen fraktiointiin muurahaishappoa käyttämällä. Prosessi tuottaa bioetanolin lisäksi erittäin korkealaatuista, puhdasta ligniiniä, biokaasua sekä biokemikaaleja. Laitos on valitun teknologian ansiosta ennennäkemättömän toimintavarma, ja siinä on onnistuttu minimoimaan biopolttoaineiden valmistukseen yleensä liittyvä teknologiariski.

”Teknologian ja teknologiatoimittajan valinta on hankkeelle merkittävä edistysaskel, jonka myötä etenemme perussuunnitteluvaiheeseen ja edelleen yksityiskohtaisen suunnittelun vaiheeseen. Yhteistyö Chempoliksen kanssa on ollut alusta saakka avointa, ratkaisuhakuista ja eteenpäin katsovaa”, kiittää NordFuelin toimitusjohtaja Matti Asikainen.

”Haluamme lämpimästi kiittää NordFuelia, joka perusteellisten selvitysten pohjalta on valinnut suomalaisen Chempoliksen teknologiatoimittajaksi. Joustavassa prosessissamme raaka-aineet jalostetaan resurssitehokkaasti korkean arvon tuotteiksi nopeasti kasvaville markkinoille. Odotamme innolla erinomaisesti alkaneen yhteistyön jatkoa matkalla, jossa yhdessä toimimme suunnannäyttäjinä siirryttäessä fossiilisesta lineaaritaloudesta kohti bio- ja kiertotaloutta”, sanoo Chempoliksen toimitusjohtaja Heli Antila.

Laitoksen on määrä olla tuotannossa vuonna 2028, vastaten hyvin EU:n uusiutuvan energian velvoitteiden tiukentumiseen vuonna 2030. Hankkeen kokonaiskustannukseksi arvioidaan 400–500 miljoonaa euroa.

Hanke on merkittävä askel Suomen matkalla biotalouden suurvallaksi

NordFuelin biotuotetehdas rakentuu kiertotalouden periaatteille. Tuotantolaitoksen kaikki sivuvirrat hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti. Biotuotetehtaassa tuotetaan bioetanolia, ligniiniä ja biokaasua. Lisäksi syntyy biogeenistä hiilidioksidia, furfuraalia sekä etikkahappoa. Kaikki tuotteet soveltuvat fossiilipohjaisten tuotteiden ja materiaalien korvaamiseen, minkä ansiosta ilmastovaikutus on merkittävä.

”Tiukentuvien kansallisten ja kansainvälisten ilmasto- ja ympäristötavoitteiden seurauksena biotuotteiden kysyntä ja arvo kasvavat jatkuvasti. NordFuelin hanke on pohjoismaisella mittapuulla merkittävä, ja vauhdittaa Suomen matkaa uusiutuvan energian ja biotalouden suurvallaksi. Lisäksi hanke luo alueellista elinvoimaa houkuttelemalla alueelle uudenlaista liiketoimintaa ja luomalla työpaikkoja”, Asikainen kuvailee.

NordFuelin biotuotetehtaan läheisyyteen on syntymässä uusiutuvan energian kokonaisuus, jonne on suunnitteilla sekä alueen runsasta tuulivoimapotentiaalia että NordFuelin biotuotetehtaan hiilidioksidia ja teollista infraa hyödyntävä e-metanolin tuotantolaitos. E-metanolin tuotantolaitosta alueelle suunnittelee ruotsalainen Liquid Wind.

Laitosalueella olemassa oleva teollinen infrastruktuuri, kuten mittava rakennuskanta, kantaverkkoliittymä sekä vesiliittymät luovat hankkeelle merkittävän kustannushyödyn. Biotuotetehtaalla, siihen liittyvällä energiantuotantoyksiköllä ja biokaasun jatkojalostuslaitoksella on ympäristöluvat, ja laitosalueen kaava on lainvoimainen.

Hankkeeseen voi tutustua tarkemmin NordFuelin päivitetyillä verkkosivuilla https://nordfuel.fi.

Lisätietoja:

Matti Asikainen, CEO
+358 40 5534 926
matti.asikainen@nordfuel.fi

Juha Hartikainen, COO
+358 50 379 0164
juha.hartikainen@nordfuel.fi

Lisämateriaalipyynnöt:
Anniina Kärkkäinen, viestintäpäällikkö
anniina.karkkainen@nordfuel.fi

NordFuel Oy valmistelee modernin biotuotetehtaan rakentamista Haapavedelle, Pohjois-Pohjanmaalle.
Biotuotetehtaassa valmistetaan kotimaisesta sahanpurusta ja metsätalouden sivutuotteista bioetanolia,
ligniiniä, biokaasua sekä muita tuotteita, joilla voidaan pienentää merkittävästi liikenteen päästöjä sekä
korvata fossiilipohjaisia raaka-aineita ja kemikaaleja teollisuudessa. NordFuel Oy on Kanteleen Voima Oy:n
tytäryhtiö.

Chempolis Oy:n formico®-teknologiat mahdollistavat korkealaatuisten tuotteiden, kuten bioetanolin,
biokemikaalien ja rikittömän ligniinin, tuotannon kestävästi kaikista lignoselluloosaraaka-aineista. Prosessi
hyödyntää laaja-alaisesti ja joustavasti lignoselluloosaa sisältäviä biomassoja korkealla
materiaalitehokkuudella. Chempoliksen biojalostusprosessit on suunniteltu minimoimaan
ympäristövaikutukset ja maksimoimaan sosiaaliset hyödyt globaalisti. Chempoliksen palveluita ovat
biojalostamoiden hankekehitys, teknologian lisensointi, tuote- ja applikaatiokehitys sekä pilotointi. Yhtiön
kotipaikka on Oulu, missä sillä on myös pilotointipalveluita tarjoava biojalostomo